Tarinoita toiminnasta: Else-Mai Virtanen
Lehtileike vuodelta 1971 kertoo, kuinka Keski-Suomen ekonominaiset, "posket lämpöä hehkuen ja silmät ilakoiden valmistavat toinen toistaan veikeämpää ja sirompaa hattuluomusta". Jutun yhteydessä on kuva naisekonomeista, jotka ovat valmistautumassa Karnevaali-juhlaan. Yksi heistä on kahden pojan äiti ja verotusalan asiantuntija Else-Mai Virtanen. Nyt 41 vuotta myöhemmin hän kertoo elämästään ekonomin ja erityisesti naisen näkökulmasta.
Tyttökouluaikoina, 1950-luvun Lahdessa, Else-Mai oli yksi neljästä tytöstä, joka luki pitkän matematiikan. Ylioppilaaksi päästyään kemian opiskelu veti puoleensa ja vuonna 1958 hän aloitti kemian opinnot Helsingin yliopistossa. Mutta miten nuori kemianopiskelija löysi taloustieteet?
Liiketoiminta tutuksi töissä
Ensimmäisenä opiskeluvuotena Else-Mai tienasi opiskelurahoja helsinkiläisessä yhden rouvan maahantuontiyrityksessä. Kun yrityksen omistaja matkusti kauppaamassa pitsikäsineitä ja huiveja, Virtasen vastuulle jäi juoksevien asioiden hoito. Pikku hiljaa numeroiden pyörittely alkoi kiehtoa ja hän päätti oppia lisää liiketoiminnan harjoittamisesta.
Helsingin yliopisto vaihtui kolmivuotiseksi opiskeluksi Kauppakorkeakoulussa: "Opiskeluaika oli todella ihanaa aikaa", muistelee Else-Mai haikeasti. Vaikka miespuoliset opiskelijat suhtautuivat toverillisesti kauppakorkean naisvähemmistöön, ei naisten korkeakouluttaminen ollut suinkaan kaikille helppo pala: "Me emme sitten siedä puikkojen kilinää", julisti eräskin professori luennon alussa. Vähättelyä kohdattiin, mutta se nieltiin tyynen hillitysti, Else-Mai kertoo ja täsmentää, ettei kukaan ikimaailmassa olisi tuonut käsitöitä luennolle.
Muutama vuosi valmistumisensa jälkeen Else-Mai avioitui ja muutti miehensä Arton kanssa tämän koulukaupunkiin, Jyväskylään. "Täällä elämänmeno oli paljon rauhallisempaa, kuin pääkaupunkiseudulla", hän kuvailee. Työura urkeni veroalalla, jota kohtaan kiinnostus oli herännyt viimeisenä opiskeluvuonna. Pariskunta jäi Jyväskylään ja perhe kasvoi kahdella pojalla, joita rakas lastenhoitaja, Lyyti-mummo, hoiti.
Naisen paikka
"Tämä me nyt saatiin kun nimitettiin nainen", todettiin Else-Maille, kun hän pyysi esimieskoulutusta uuden osastopäällikön tehtävänsä tueksi. Vielä 1980-luvulla jotkut ajattelivat, että vain Reserviupseerikoulu antoi edellytykset esimiehenä toimimiseen.
Else-Mai Virtasen mielestä naiset ja miehet ovat käytännön toimissa erilaisia, mutta ei miesten maailma tyttökoulun käyneelle ollut koskaan vieras - kaksi veljeä ja koti, jonne ystävät olivat tervetulleita, pitivät siitä huolen. Hän kokee, että on sääli, kun työelämässä naiset eivät riittävästi tue toisiaan. Varsinkin valtion puolella kilpailu työpaikoista on ankaraa, jolloin paine ylisuorittamiseen on kova. Viime aikoina keskustelun kohteena oleviin naistenkiintiöihin yhtiöiden hallituksissa haastateltava suhtautuu kriittisesti: "En haluaisi olla kiintiönainen missään". Kun keskustelu syventyy siihen, miksi naiset eivät etene miesten veroisesti urallaan, heittää hän ilmoille kysymyksen: "Haluavatko kaikki naiset edes edetä vastaavalla vauhdilla urallaan?"
Yllättävää oli myös ammattikuntien välisen arvostuksen erot: "Minun aikanani olisi ollut helpompi olla naisjuristi kuin naisekonomi", Else-Mai arvio ja kertoo, kuinka häntäkin kehotettiin lukemaan lakimieheksi. Onneksi Verohallinnossa ekonomitaustaa osattiin arvostaa.
Virkistymistoiminnasta virtaa
Ekonoomiyhdistyksen Keski-Suomen osastoon oli jo toisena toimintavuotena 1938 perustettu huvitoimikunta, joskin sekä sen että koko yhdistyksen toiminta keskeytyi sodan vuoksi, mutta jo vuoden 1944 lopussa pidettiin pikkujoulut. Vuosikokousmerkinnän, 31.3.1944, mukaan huvitoimikunnan puheenjohtaja oli naisekonomi ja muut jäsenet ekonomien rouvia. Huvi- tai ohjelmatoimikunnaksi valitun joukon tehtävänä oli retkien järjestäminen, ekonomien ja liike-elämän edustajien kokoaminen yhteisiin illanviettoihin tai varojen kerääminen eri tarkoituksiin.
Vuonna 1951 perustettu Ekonomiliitto kutsui paikallisosastot mukaan EKO-keräykseen, jonka tarkoituksena oli kerätä varoja lahjoituksina lähinnä kauppatieteiden ylioppilaiden asuntojen lisäämiseksi KY:n opiskelijakodissa Helsingissä. Myös Keski-Suomen osasto päätti tehdä parhaansa keräyksen onnistumiseksi. Varoja koottiin muun muassa ohjelmallisilla illanvietoilla ja lahjoituksia saatiin 36.000 markkaa vuonna 1952 ja seuraavana vuonna 33.000 markkaa.
Seuraavien vuosien vuosikertomukset ja pöytäkirjat kertovat esitelmätilaisuuksista, virallisista kokouksista ja tehdaskäynneistä. Virkistystä varmaankin kaivattiin, kun 1958 vuosikokouksessa todettiin: "Toiminnan monipuolistamiseksi olisi saatava Keski-Suomen Ekonomien rouvat järjestäytymään."
Naisekonomien toimintaa muistellessaan Else-Mai huudahtaa lämpimästi: "Voi, kun meillä oli hauskaa". Naisekonomit järjestivät juhlia, muotinäytöksiä ja muita tapahtumia, joiden tuotto lahjoitettiin stipendeinä hyvin opinnoissaan edistyneille kauppatieteiden opiskelijoille. Virkistystoiminta hiipui 1980-luvulla, koska juhliin ei ollut entisvuosien verran tulijoita, ja stipendien jako siirtyi Keski-Suomen Ekonomien vastuulle.
Tiukat ilmeet ja turha tärkeys pois
Else-Mai Virtanen miettii vastauksiaan pitkään, kun keskustelemme elämän arvoista: "Kyllä ne ovat hyvät ihmissuhteet sekä onnellinen, rauhallinen ja tasapainoinen elämä", kahden lapsen isoäiti luettelee verkkaisesti. Myös sitä, kuinka paljon itsestään pitäisi antaa työlleen, tulisi jokaisen tarkasti miettiä.
Eläköitynyt ekonomi vaikuttaa aktiivisesti Ikääntyvien yliopistossa, jossa hän toimii tutorina ikätovereilleen tarkoitetussa atk-opetuksessa. Myös viikoittaiset, kaiken ikäisille avoimet ikis-luennot ovat kiinnostuksen kohteena. Viimeksi kuunneltu esitys slow life -ilmiöstä eli hidastamisesta upposi: "Suosittelen kaikille leppoisuutta myös työelämään", Else-Mai sanoo. "Tiukat ilmeet ja turha tärkeys pois", hän neuvoo silmät ilakoiden.
Haastattelu: Kirsi-Marja Oinonen ja Anniina Sulku
Teksti ja kuva: Anniina Sulku