Vauhdikas musiikkielämys Semmareiden konsertin parissa

5.11.2016

Lauantaina 5.11. järjestetty Semmareiden konsertti ja buffet-ruokailu houkuttelivat nelisenkymmentä Keski-Suomen Ekonomien osallistujaa musiikkielämyksen pariin.


Tapahtumaan varatut paikat täyttyivät hetkessä, ja konsertin suuren suosion myötä ekonomeille päädyttiinkin hankkimaan tapahtumaan kymmenkunta lisälippua.

Konsertti-ilta polkaistiin käyntiin herkullisen buffet-illallisen parissa kuulumisia vaihtaen. Paviljongin tarjoilut eivät pettäneet tälläkään kertaa: illan menu piti sisällään muun muassa tervahärkää, perunapaistosta ja punajuuria, suussa sulavaa jälkiruokaleivosta unohtamatta. Useat paikalle saapuneista kertoivat Seminaarinmäen mieslaulajien, tuttavallisemmin Semmareiden live-esiintymisten olleen itselleen jo entuudestaan tuttuja. Kokoonpanon vauhdikkaita ja yllätyksellisiä live-esiintymisiä kuvailtiin syiksi saapua mieskuoron keikoille viihtymään kerta toisensa jälkeen.

Illallisen jälkeen kello 19 siirryttiin Wilhelm-saliin odottelemaan konsertin ensisäveliä. Illan aikana päästiin kuulemaan paitsi helmiä uusimmalta, Hullun hommaa –kiertueelle nimensä antaneelta albumilta, myös kuoron vanhempia suosikkikappaleita. Viimeistään hittikappale Taina sai lähes täyden konserttisalin katsojat jammailemaan penkeissään tuttujen rytmien mukana. Semmareille tyypilliseen tapaan ei esityksestä puuttunut liikettä, puvustuksella ja lavasteilla hulluttelua tai naurua kirvoittavia välispiikkejä. Jyväskyläläislähtöisten miesten tekemisestä välittyi ilo olla konsertoimassa tutulla ”kotikentällä”, kuten eräs esiintyjistä asian muotoili.

Semmareiden raikasta ja eloisaa lavaesiintymistä oli ilo katsoa ja kuunnella, eikä siis ihme, että konsertti sai osakseen ansaittuja kehuja viimeisten encore-kappaleiden sävelten hiljennyttyä. Allekirjoittaneelle Semmareiden konsertti oli ensimmäinen laatuaan, mutta konsertin jälkeen on helppo ymmärtää, miksi energisen mieskuoron esiintymiset täyttävät konserttisaleja niin kotimaassa kuin ulkomaankiertueillakin.

teksti ja kuva: kylteri Roosa Valtanen

Ekonomit buffet-ruokailemassa ennen Semmareiden konserttia