Savitaivaassa voi tehdä mitä vain – keramiikka vei mennessään

15.5.2024

Maaliskuussa Keski-Suomen Ekonomeissa keskityttiin käsillä tekemiseen, kun naistenpäivän maalaustapahtuman jatkoksi lähdettiin tutustumaan saven työstämiseen. 23.3.2024 kokoonnuimme Savitaivaan tiloissa Vaajakoskella, ja huomasimme heti, että yrityksen nimi on hyvin valittu. Vanha tehdassali tulvi valoa, innostusta ja ideoita, kun yrittäjät Panu ja Mikko kertoivat Savitaivaan perustamisesta ja tulevaisuudensuunnitelmista ja opastivat meitä keramiikan saloihin.

Osallistujien käsissä lähti muotoutumaan erilaisia käyttö- ja koriste-esineitä, muun muassa maljakoita, kulhoja, tarjottimia, ruukkuja, kotitonttu, pääsiäisen aikaan sopiva linnunpesä, kaktus ja joogaava figuuri. Savi on monipuolinen materiaali. Sitä muovaillessaan ei myöskään tarvitse liiaksi pelätä sitä, meneekö joku "pieleen", koska jos työhönsä ei ole tyytyväinen, saven voi käyttää uudelleen. Panu totesikin hienosti, että "Savitaivaassa voi tehdä mitä vain, paitsi ei moittia omia töitään".

Neljä tuntia Savitaivaassa kului huomaamatta, kun annoimme muiden asioiden unohtua ja keskityimme muovaamaan ja maalaamaan omia töitämme. Keramiikka edellyttää tekijältään hieman kärsivällisyyttä, sillä valmista tuotetta ei saa heti kotiin, vaan ne jätettiin Savitaivaan hyllyihin kuivumaan, minkä jälkeen Mikko ja Panu huolehtivat vielä poltosta ja lasituksesta.

KESE:n Savitaivas-iltapäivä oli siis kaikkiaan hyvin onnistunut tapahtuma. Keramiikka sopii monelle, ja tällainen työpaja voisikin olla hauskaa tekemistä esimerkiksi työyhteisön virkistyspäivään tai kaikenikäisten syntymäpäiväjuhlille. Kiitos sekä Panulle ja Mikolle että kaikille osallistuneille ekonomeille!

Helmi Jyrkkänen

Kuvassa ekonomeja savitöitä tekemässä.
Keramiikka vei mennessään.