Neljä Ruusua ja kourallinen ekonomeja Peurungassa

2.4.2016

Lauantai-iltana 2.4. tiivis mutta energinen ekonomiryhmä lähti musiikkiretkelle Laukaan Peurunkaan. Ohjelmassa ei ollut enempää eikä vähempää kuin yksi Suomi-popin suurista: Neljä Ruusua.


Illan alku vietettiin hyvän ruuan ja seurustelun parissa, komeasta auringonlaskusta Peurunka-järven taakse nauttien. Ruokailun yhteydessä innovoitiin mm. uutta liiketoimintaa Peurunkaan; jalkapallohalleja Keski-Suomessa ei ole liikaa. Samoin metsäliiketoiminnan tulevaisuus oli tapetilla, siihen on vahva usko.​

Itse konsertti täytti kaikki odotuksemme: settiin kuului niin uunituoretta singleä kuin hittitykitystä popmuusikon vapaapäivästä aina kevyen musiikin museovierailuun saakka. Ja välillä sunnuntai oli sininen. Kompaktissa salissa konsertin tunnelma oli erittäin tiivis ja Ismo Alangon energisyys täytti Peurunka Areenan täydellisesti. Tuona iltana olimme kaikki nuoria ikäiseksemme.

teksti ja kuvat: Ari Häkkinen