Mitä merkitystä on merkityksellä?

14.12.2022

Keski-Suomen Ekonomit ry:n ylimääräistä kokousta joulukuun alussa piristi Timo Suokon luento otsikolla ”Onko merkityksellä merkitystä?”. Timo Suokko on kokenut markkinoinnin, brändien, markkinointiviestinnän, liiketoiminnan kehittämisen ja strategian ammattilainen. Hän on työskennellyt yli 30 vuoden ajan johto-, suunnittelu-, konsultointi- ja valmennustehtävissä sekä Suomessa että kansainvälisesti sekä viimeiset yli 10 vuotta itsenäisenä konsulttina ja valmentajana. Vapaa-ajallaan hän etsii merkitystä vaskoolin pohjalta Inarissa.

Mitä se merkitys sitten oikein on? Timo Suokko vastaa:

Timo kertoi tutustuneensa teemaan ”purpose driven company” jo joitakin vuosia sitten ja huomanneensa, että hänen päässään muhineet ajatukset saivat lopultakin nimen. Kahden aiemmin kirjoitetun kirjan perään ilmestyi loppuvuodesta 2020 Merkitys - yrityksen arvokkain voimavara -kirja yhdessaä Lindström Groupin Suomen maajohtaja Pasi Saarisen kanssa. Kirjassa avataan merkityksen hyötyjä ja annetaan konkreettiset askelmerkit kokonaisuudessa etenemiseen.

Asiaa taustoittaessaan ja kirjaa kirjoittaessaan Suokko totesi vakuuttuneensa asian tärkeydestä, sillä yritykset, joilla on merkityksellinen tarkoitus, innostava päämäärä ja jotka osoittavat sen myös teoillaan, menestyvät kilpailijoitaan paremmin. Tämä myös houkuttelee yrityksen palvelukseen parasta työvoimaa ja motivoi henkilöstöä parempiin suorituksiin.

Esimerkkejä merkityksellä ohjatuista yrityksistä on maailmalta useita, esimerkiksi Accenture, Deloitte, Harvard Business Review, Mercer, PriceWaterhouseCoopers. Vaikka taustoituksen perusteella kansainvälisiä tutkimuksia purpose-teemalla löytyi todella paljon, asiaa ei oltu Suokon mukaan tutkittu Suomessa. Niinpä hän päätti kirjan kirjoittamisen jälkeen toteuttaa asiasta laatuaan ensimmäisen kyselytutkimuksen Suomessa. Kyselytutkimus toteutettiin syksyllä 2022 ja siihen vastasi 157 yritystä tai organisaatiota. Verrokkina käytettiin Perheyritysten Liiton vastaavaa kyselytutkimusta, johon oli vastannut 66 liiton jäsenyritystä. Suokon kokoama tutkimusraportti kertoo kuinka laajasti ja millä tavoin yritykset ovat kirkastaneet merkitystään ja hyödyntäneet sitä, mitä haasteita matkalla on ollut ja mikä on ollut tuloksena.

Raportti sisältää myös yrityspäättäjien ajatuksia merkityksestä ja merkityksellisyydestä, jotka antavat mille tahansa yritykselle tai organisaatiolle tukea oman merkityksen kirkastamiseen, edelleen kehittämiseen ja toteuttamiseen. Luennossaan Timo Suokko otti merkityksen kirkastajasta esimerkiksi Martin Luther Kingin.

-       Riitta Sokka, viestintävastaava

 

Mikäli haluat perehtyä asiaan enemmänkin, voi halutessasi tilata Timo Suokon kirja + tutkimusraportti -paketin Keski-Suomen Ekonomit ry:n erikoishintaan 40 euroa (ALV 0 %).

Voit tilata paketin joko Timo Suokon kotisivujen kautta https://www.timosuokko.com/merkitystutkimus tai sähköpostilla osoitteesta timo.suokko@elisanet.fi. Muista mainita viestissä Keski-Suomen Ekonomit tarjoushinnan saadaksesi.