Kurkistus talouselämän pimeälle puolelle

8.10.2018

Tiistaina 2.10 Keski-Suomen Ekonomit ry järjesti vierailun Sisä-Suomen poliisilaitoksen talousrikostutkintayksikköön.


Illan aikana kävimme läpi talousrikostutkintaa ja talousrikoksia rikoskomisario Toni Peuhan johdolla. Peuha johtaa Sisä-Suomen poliisin talousrikostutkintaryhmää ja on myös itse ekonomi.

Talousrikosmaailmaa avattiin ensin käsitteiden ja tekotapojen osalta. Peuhan mukaan yleisimpiä talousrikos- ja väärinkäytöstyyppejä ovat kirjanpitorikokset, velallisen rikokset, verorikokset, kavallukset ja petokset. Näiden näkökulmien kautta tuotiin esille talousrikosten moninaisuutta, mittakaavaa sekä rikoksen tielle ajautumiseen vaikuttavia riskitekijöitä. Tähän liittyen Peuha pohti esityksessään usein käytetyn termin ”valkokaulusrikollisuus” mahdollista harhaanjohtavuutta. Yksikön työpöydälle päätyy tutkintaan tapauksia laajasti läpi yrityskentän, ei ainoastaan suuryrityksistä. Ymmärrettävästi vierailun aikana esimerkkirikoksiin ei pureuduttu yksityiskohtaisesti, vaan tutkinnan alla olleita rikoksia havainnollistettiin vain julkisten, aiemmin esimerkiksi paikallisissa medioissa julkaistujen tietojen kautta.

Vierailu tarjosi viranomaisen näkökulman siitä, mihin huomio kannattaa kohdistaa niin pörssiyhtiön taloushallinnossa kuin yksittäisen taloyhtiönkin taloudessa lainmukaisen toiminnan varmistamiseksi. Tähän liittyen mieleen jäi Peuhun lausahdus terveestä kriittisyydestä toimijoiden talousprosesseja kohtaan: ’’Kaikki ei ole aina sitä, miltä vaikuttaa’’.

Haluamme kiittää esittelyyn osallistuneita yksikön asiantuntijoita vieraanvaraisuudesta, valtion tarjoamista pullakahveista sekä mielenkiintoisesta asiasisällöstä!



Teksti: Julia Joenpolvi ja Juho Ranta-Ylitalo / Kylterit

Kuva: Juho Ranta-Ylitalo