Jyp kaatoi Sisä-Suomen derbyssä Jukurit

27.12.2016

Reilut parikymmentä ekonomiperheen jäsentä ja seuralaista olivat todistamassa Jypin loppuvuoden virettä tuoreinta liigajoukkuetta, Mikkelin Jukureita, vastaan.


Ilta alkoi maukkaalla aterialla Hurrikaaniklubilla ja samalla saimme nauttia Jukureiden valmennuksen ennakkoarviosta tulossa olevan ottelun suhteen. Ja kyllä Niemis-Ville näyttää työnsä osaavan, totesi hyvin ytimekkäästi luvassa olevan maalin tai kahden peli, vastakkain kaksi joukkuetta, jotka tuntevat toisensa aika hyvin. Onhan Jukureiden pääkoutsi Jypin kautta aikain ensimmäiseen mestaruuteen johtanut Risto Dufva ja Jypin vastuuvalmentaja Hippoksen hallinkäytävillä Riston kanssa samaan aikaan kulkenut Marko Virtanen.

Lopputulos oli juurikin se maali tai kaksi, ekonomikannattajien riemuksi tällä kertaa pisteet korjasi kotijoukkue tuloksella 2-1. Tästä toki voi puheenjohtajamme Jari Paavilainen olla hieman eri mieltä, hänen savolaissydämensä kun sykki vahvasti St Michelin sarvipäille.

Itse ottelusta jäi allekirjoittaneelle mieleen kolme pointtia:

1. Jyp oli tehokkaampi alivoimalla kuin Jukurit ylivoimalla: kotijoukkue istui aivan liikaa jäähyboksissa, mutta jopa 2 minuutin 5-3 -alivoima tapettiin ilman takaiskuja.

2. Michel Miklik: #18 teki debyytin Hurrikaani-nutussa ja olipa sisääntulo, 100% kotijoukkueen maaleista. Tästä pelaajasta kuullaan vielä loppukauden aikana.

3. Ei pulkannaru vaan Olkinuora: Jussi Olkinuoran itseluottamusta pursuavaa työskentelyä saimme seurata kahden erän verran lähietäisyydeltä. Jypillä ei ole maalivahtiongelmaa. Piste.

Pidemmän otteluraportin voi lukea Jypin www-sivuilta, ottelun jälkeen katsomossa oli hyväntuulisia kannustajia. Tasainen ja laadukas ottelu kruunasi vuoden 2016 viimeisenä ekonomitapahtumana erittäin vilkkaan vuoden. Tästä on hyvä jatkaa Keski-Suomen ekonomien 80. vuoteen 2017.

Ari Häkkinen