Jouluinen aamiainen Wanhalla Fredalla

19.12.2018

Stressittömän joulun jäljillä


Perjantai 14.12 oli mitä oivallisin ajankohta rauhalliselle aamiaiselle, jota pääsimme viettämään Wanha Fredan pitopöydän äärelle. Moninaisten jouluherkkujen ja hyvän ekonomiseuran lisäksi aamuun kuului työterveyspsykologi Anu Siika-ahon hyvinvointiluento. Luennon teemana oli ”Hyvinvoivana joulusta jouluun”, mikä olikin loistava aihevalinta vuoden hektisimmäksi koettuun vuodenaikaan.

Siika-aho johdatteli kuulijat aiheeseen ajatusleikillä, jonka tarkoituksena oli löytää henkilökohtainen, kaikkein mieluisin joulumuisto. Jälkikäteen kukaan läsnäolijoista ei ainakaan tunnustanut eläneensä tuossa hetkessä uudelleen kaappien siivouksen auvoa, saatikka jouluruuhkaisen ostoskeskuksen kyynärpäärikasta kassajonoa. Ajatusleikin tarkoituksena oli muistuttaa siitä, että joulu on kuitenkin lopulta rauhoittumisen juhla, jonka kokemuksellisesti merkittävin lahja on läheisten läsnäolo. Omasta jaksamisestamme huolehtiminen arjen ja juhlan keskellä on siis paitsi lahja itsellemme, myös ennen kaikkea lahja läheisimmillemme.

Siika-ahon antoi luennon aikana monia oivallisia omaan hyvinvointiin liittyviä vinkkejä, joiden äärelle hän kehotti palaamaan myös kiireisimmän ajan ulkopuolella – ehkäpä etenkin juuri silloin. Kiireen keskellä palautuminen helposti unohtuu, mutta kyseistä taitoa pystyy kuitenkin jokainen harjaannuttamaan.  Siika-Aho kehotti luomaan avuksi hyvinvoinnin vuosikellon, johon on tarkoitus kirjata ylös henkilökohtaisia päivittäistä, viikoittaista ja kuukausittaista palautumista edistäviä tekijöitä. Vuosikellosta saatu hyöty kasvaa, mikäli kirjatut seikat ovat aidosti toteutettavissa arjen keskellä. Esimerkiksi päivittäistä palautumista edistävät riittävän pitkä ja laadukas yöuni sekä mikrotauot. Viikoittaisella tasolla olennaiseen asemaan nousee pidempikestoiset työstä irtaantumisen hetket, joiden kokemisessa mieluisesta harrastuksesta voi olla merkittävää apua. Kuukausittaisesta palautumisesta voi puolestaan huolehtia esimerkiksi lomien huolellisella suunnittelulla. Tämän ohella Siika-aho kehotti myös yleiseen ’’kalenterin huokoistamiseen’’. Lisäksi luennon aikana puhuttiin jaksamisen kulmakivistä, joiden kautta oman hyvinvoinnin tasoa voi pyrkiä kartoittamaan ja edistämään. Niiden avulla on tarkoitus hahmottaa, millaiset asiat tuottavat ja toisaalta vievät voimavaroja sekä sitä, mihin asioihin pystyy itse vaikuttamaan koettujen voimavarojen lisäämiseksi.

Anu Siika-ahon oivallisten hyvinvointivinkkien saattelemana haluamme toivottaa rentouttavaa joulun aikaa ja menestystä vuodelle 2019!



Teksti: Juho Ranta-Ylitalo ja Julia Joenpolvi / Kylterit

Kuva: Juho Ranta-Ylitalo