Ekonomin vaatekaapilla

5.5.2019

Pukeutumiseen liittyvät valinnat ovat merkittävä osa niin työtä, arkea kuin juhlaakin. Usein päätös vaatekaappiin jäävien ja sieltä päivänvaloon otettavien vaatekappaleiden välillä tapahtuu rutiininomaisesti, ilman tarkempaa pohdintaa. Toisinaan vaaditaan pidempikin pähkäilytuokio tilaisuuteen sopivan kokonaisuuden hahmottumiseksi, kun toivottu pukukoodikin saattaa sisältää kohtuullisuuden rajoja venyttävää tulkinnanvaraisuutta. 

Perjantaina 26.4 My Style -luennon keskiössä olivat jälkimmäisenä mainitun pohdinnan helpottaminen sekä pukeutumiseen liittyvien rutiinien haastaminen. Pukeutumisen periaatteisiin ekonomeja olivat johdattamassa Fashion Unitin toimitusjohtaja Johanna Soilu sekä stylisti Tia Kakkola. 


Tapahtumassa lähdettiin liikkeelle tyylikkään pukeutumisen keskeisistä perusperiaatteista, joita ovat Soilun mukaan erityisesti istuvuus, yhdisteltävyys ja sopivuus kantajalleen. Vaatekaapin rakentaminen alkaa peilin edessä esitetystä kysymyksestä ”millaisen ensivaikutelman juuri minä haluan antaa”. Ja kun peilin eteen on jo päätynyt, voikin samalla arvioida oman vartalonsa mittasuhteita ja vartalotyyppiään seuraavien farkkujen ostoa helpottamaan. Sopivan värimaailman hahmottaminen puolestaan edellyttää varikartan esille ottamista, jonka tulkinnassa Soilu ja Kakkola tarjosivat illan päätteeksi henkilökohtaista opastusta. Vinkkejä tapahtuman osallistujat saivat myös kevään vaatetrendeihin sekä hiustyyleihin liittyen. 
Seuraavan vaatehankinnan tullessa ajankohtaiseksi, voi ostopäätöstä tehdessään palauttaa mieleensä Soilun näkemykset hyvästä vaatteesta: Hinta ei kerro koko totuutta laadusta, materiaalin tulee olla käyttäjälleen sopiva, esimerkiksi hengittävyyden osalta ja second hand on enemmän mahdollisuus, kuin uhka! 


Miten löydetty tyylikkyys ja sen mukanaan tuoma itsevarmuus sitten ikuistetaan? Saimme kuulla ammattivalokuvaaja Pasi Hakalan vinkit onnistuneen poseerauksen löytämiseen. Käyttäjäänsä suosiva pukeutuminen, silmiin saakka yltävä hymy sekä pieni korjaus jalkojen 
asentoon takaavat onnistuneen ryhmäkuvaedustuksen alkukesän juhliin. 
Haluamme kiittää lämpimästi Fashion Unit -tiimiä miellyttävästä ja taatusti uusia inspiraatioita herättäneestä illasta! 

 


Teksti: Juho Ranta-Ylitalo 
Kuva: Johanna Soilu / Fashion unit