Dobo – tasapainoilua koiran kanssa

15.1.2016

Perjantaina 15.1. puoli tusinaa ekonomia oli uskaltautunut tutustumaan doboilun maailmaan koirakeskus Haukkuvaaraan, jossa meitä oli ohjaamassa Elli Kinnunen. Ohjeista huolimatta paikalle oli vähän vaikea löytää, mutta parin mutkan kautta pääsin kuitenkin oikeaan osoitteeseen.


Aluksi meille kerrottiin, mistä doboilussa on kyse. Se on Suomessa kehitetty koiran ja omistajan yhteinen harrastus, joka on suunniteltu sekä koiran että ohjaajan lihaskunnon, tasapainon ja kehonhallinnan kehittämiseksi. Myös tottelevaisuutta pystytään kehittämään samanaikaisesti. Dobo jakautuu kolmeen osaan: pelkän koiran, pelkän ihmisen ja molempien tekemiin liikkeisiin. Dobon kaltainen liikunta onkin koirille tärkeää, sillä niiden ns. syvät lihakset tarvitsevat harjoitusta, jottei kipuja ja muita vaivoja pääse syntymään iän myötä.

Treenit aloitettiin lämmittelyllä koiran kanssa. Yksi perusharjoitteista varsinkin ensikertalaisten kanssa on ohjaajan ympäri tai jalkojen välistä kiertäminen. Tätä harjoiteltiinkin sitten vaihtelevalla menestyksellä, mutta kaikki koirat ehtivät kyllä saamaan kiinni jutun juonesta. Koirien onnistuessa kehuja ja herkkuja jaeltiin vuolaasti, ja joku ehtikin jo kysymään leikkisästi, että ”miksei meitä kehuta töissä samalla tavalla?”

Parinkymmenen minuutin jälkeen koirat poistuivat näyttämöltä ja pääroolin saivat koiranomistajat. Ensin otettiin esille tasapainotyynyt, joiden päällä yritimme pysyä parhaamme mukaan. Tasapainoilimme hetken keskenämme, kunnes koirat haettiin taas mukaan ja nekin tutustutettiin tasapainotyynyihin. Jälleen muutamat koirat olivat hieman rohkeampia, toisten ujostellessa kummallisen pehmeää muovista vekotinta. Tyynyjen jälkeen siirryttiin doboa varten erityisesti suunnitellulle pallolle, jonka kanssa oli tekemistä niin koirilla kuin ihmisilläkin. Tasapainoillessa huomasi hyvin itsekin sen, miten syvät vatsalihakset aktivoituivat ja pidemmällä treenillä olisi varmasti saanut paikat kipeiksi. Kaiken kaikkiaan touhu oli yllättävän mukavaa, vaikka en koiran kanssa itse mukana ollutkaan. 

Koiransa Paten kanssa doboilemaan lähtenyt Mari Pitkänen oli erittäin tyytyväinen reilun tunnin mittaiseen kokeiluun. Harjoitteita tehdessä ei päässyt helpolla, vaan niissä tuli väkisinkin lämmin. Dobopallo sai kiitokset turvallisuudestaan perinteiseen jumppapalloon verrattuna, sen kanssa oli helppo toimia niin yksin kuin koirankin kanssa. Paten harjoitteet menivät myös erittäin hyvin, joten kaiken kaikkiaan kokeilu oli Pitkäsen mielestä onnistunut. Hän tulisi myös mielellään uudestaankin kokeilemaan doboilua, eikä Patekaan esittänyt vastaväitteitä.

Teksti ja kuvat: Jammi Vesterinen, kylteri